Valtamedia piilottaa Epstein-tiedostojen paljastamat karmeudet Suomessa ja leimaa ei-salaliittoteorioiksi, Maailman ylin luokka vailla mitään vastuuta moraalittomuudesta

USA:ssa yksityisessä sosiaalisessa mediassa, -mutta nyt myös pakotettuna valtamediassa- joudutaan uutisoimaan ihmisille, että maailmaa on johtanut eliitti, joka on kaiken lain yläpuolella ja on syyllistynyt sanoinkuvaamattomiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja loputtomiin sotiin.…

Kongressiedustajilta huojentava viesti NB8-maille: Grönlantiin ei kosketa

Suomen Etyj-valtuuskunta osallistui 19.2. Wienissä Pohjoismaiden ja Baltian maiden NB8-tapaamiseen Yhdysvaltojen kanssa. Keskusteluissa Yhdysvaltain kongressiedustajat vakuuttivat vahvaa yhteistyötä ja Grönlannin oikeutta päättää omista asioistaan. ​Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunta tapasi…

Sara Seppänen: Perussuomalaiset aikaansaannokset maahanmuuton ja kriminaalipolitiikan kiristysten osalta lisäävät suomalaisten naisten turvallisuutta

Perussuomalaisten johdolla on valmisteltu ja hyväksytty useita lakimuutoksia, joiden tavoitteena on vahvistaa sisäistä turvallisuutta, torjua rikollisuutta sekä vähentää rikosten uusimista. (Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.) Uudistukset keskittyvät rikoslainsäädännön tiukentamiseen, maahanmuuttopolitiikan selkeyttämiseen sekä…

Iso-Britannia kieltää Yhdysvaltoja käyttämästä tukikohtiaan Iraniin hyökkäämiseen

Iso-Britannia ei ole suostunut Yhdysvaltojen pyyntöön käyttää ilmatukikohtiaan mahdollisiin sotilaallisiin operaatioihin Irania vastaan. (Kuvituskuva) Yhdysvaltain suunnitelmassa iskeä Iraniin käytettäisiin The Timesin mukaan Yhdysvaltain raskaita pommikoneita, joiden tukikohtia on mm. Diego…